Macao ei ehkä tule monelle mieleen, kun ajatellaan matkakohteita. Kovin moni tuskin osaa edes osoittaa Macaota kartalta. Kyseessä on kuitenkin melkoisen mielenkiintoisen historian omaava osa Kiinaa. Kuten sanottua, niin Macao on itsehallintoalue ja samalla osa Kiinaa.

Macao luultavasti olisi kuin mikä tahansa muu saari lähellä Kiinaa, jos portugalilaisilla ei olisi ollut omaa lusikkaansa sopassa.  Macao oli Portugalin vallan alla todella pitkään ja vuosisatojen vaikutteet ovat yhä selvästi nähtävissä. Macao oli oikeastaan Aasian viimeinen eurooppalainen siirtokunta aina vuoteen 1999 saakka, jolloin Portugali palautti sen Kiinalle. Toinen Macaon virallista kielistä onkin yhä portugali (kiinan lisäksi).Oikeastaan valta siirrettiin samalla tyylillä, kuin läheisessä Hong Kongissa. Hong Kong sijaitseekin vain noin 60 kilometrin päässä Macaosta. Näitä molempia Kiinan itsehallintoalueita yhdistää se, että ne olivat pitkään vieraan vallan alla ja se jätti mielenkiintoisen vivahteen kumpaakin alueeseen.

Suuressa osassa maailmaa Macaosta tiedetään lähinnä casinot, mutta tällä mielenkiintoisella saarella on paljon muutakin nähtävää. Tässä oma top-3 listani sellaisista asioista, joita ei kannata missata.

Arkkitehtuuri

Macao on hämmentävä sekoitus uutta ja vanhaa. Perinteinen ja moderni törmäävät mielenkiintoisilla tavoilla. Ultramodernien lasi- ja terästornien varjossa saattaa olla vuosisatoja vanhoja taloja, jotka ovat yhä asuinkäytössä. Mikäli budjetti antaa myöten, niin kannattaa viettää muutama yö futuristisessaGrand Lisboa-hotellissa.

Macaossa on myös oikeastaan aika paljon rumia rakennuksia. Lähinnä tulee mieleen neuvostoajan betonikuutiot, mutta nämä macaolaiset vastineet ovat todella korkeita ja rakennusten välissä risteilee kapeita kujia, joilla on, jos jonkinnäköisiä kojuja ja kauppiaita. Tavallaan sen ymmärtää, että asunnot ovat pieniä ja talot korkeita, koska tilaa ei ole. Macao on tiheämmin asuttu, kuin Hong Kong.

Paikallinen elämänmeno

Kuulostaa kliseeltä, mutta silti. Kannattaa lähteä rohkeasti seikkailemaan, jotta näkee, että mitä kaikkea Macao pitääkään sisällään. Kannattaa hypätä bussiin ja suunnata vaikka paikalliseen markettiin. Eräs paikallinen kauppahalli kulkee nimellä Red Market, koska se on rakennettu punaisista tiilistä. Marketissa voi kokea sen aidon Macaon sykkeen. Melu ja hälinä tuoksuineen ja väreineen on kaikille aisteille melkoinen kokemus.

Red Marketista on turha metsästää mitään krääsää tai reilun kaupan pavuista tehtyjä cafe latteja, koska niitä ei sieltä löydy. Sen sijaan eläviä kaloja ja äyriäisiä on tynnyrikaupalla. Oman säväyksensä antaa myös tupakka suussa ilmaan paitaa valkoinen esiliina yllään lihaa leikkaava teurastaja…

Historiallinenkeskusta

Tavallaan tämän voisi niputtaa yhteen arkkitehtuurin kanssa, mutta vanha keskusta on Unescon maailmanperintökohde ja ansaitsee oman lukunsa. Se on laajalle alueelle levittäytynyt ja pitää sisällään suuren määrän raunioita, aukioita, kirkkoja, teattereita ja museoita. Mikäli sinulla on vain vähän aikaa tutustua keskustaan, niin käy ainakin katsomassa St Paulin kirkon julkisivua(muuta osaa kirkosta ei olekaan jäljellä, kuin julkisivu). Myös Senado Square on näkemisen arvoinen!

Tässä oli muutama vinkkini Macaon matkalle. Toivottavasti se herätti intoa lähteä reissuun. Toki sieltä löytyy paljon muutakin, joten ei muuta, kuin tutkimaan itse!